
“Päätavoitteemme on sarjanousu”
FC Jyväskylän uusi päävalmentaja Ville Suorajärvi avaa ajatuksiaan tulevasta kaudesta, joukkueen vahvuuksista ja tavoitteista. Suorajärvi näkee joukkueessa valtavasti potentiaalia ja tähtää korkealle heti ensimmäisellä kaudella.
Ville Suorajärvi ei ole vain FC Jyväskylän uusi päävalmentaja kaudella 2025, vaan myös yksi seuran perustajajäsenistä. Suorajärven rooli on poikkeuksellinen – hän tulee toimimaan sekä joukkueen valmentajana että pelaajana tulevalla kaudella.
“Olin mukana perustamassa joukkuetta ja tarjosin omaa osaamistani, koska olin viime kaudella samalla sarjatasolla valmentamassa,” kertoo Suorajärvi valmentajapestinsä taustoista.
Korkeat tavoitteet
FC Jyväskylän ensimmäiselle kaudelle on asetettu kunnianhimoiset tavoitteet. Suorajärvi ei kierrellyt kysyttäessä joukkueen päämääristä.
“Päätavoite, jonka olen valmentajana asettanut joukkueelle, on sarjan voittaminen ja sarjanousu,” Suorajärvi linjaa. “Koen olevani onnistunut valmentajana, jos joukkueen kokonaistavoite toteutuu.”
Hyökkäävää pelitapaa ja taisteluhenkeä
Vasta perustetun joukkueen pelitapa on vielä muotoutumassa, mutta Suorajärvellä on selkeä visio siitä, mihin suuntaan joukkue lähtee kehittymään.
“Uskon, että johdollani FC Jyväskylä pelaa pallollista ja hyökkäävää peliä. Koska olen itse tunne-ihminen, toivon että voin antaa joukkueelle taisteluhenkeä ja positiivista aggressiivisuutta peliesityksiin,” kuvailee Suorajärvi.
Valmistautuminen kauteen on jo täydessä vauhdissa. “Hiomme harjoituskaudella ja harjoituspeleissä pelitapaamme, jotta olemme valmiit, kun kausi alkaa.”
Joukkueen vahvuudet
Suorajärvi näkee tuoreessa kokoonpanossaan useita vahvuuksia. Nuorten ja kokeneempien pelaajien yhdistelmä luo pohjan menestykselle.
“Uskon että nuoret pelaajamme antavat hyvää fyysistä kuntoa ja innokkuutta taistella pelin loppuun asti,” Suorajärvi pohtii.
“Vahvuuksiimme kuuluu pelaajien henkilökohtainen taito pallon kanssa, hyvä joukkuehenki ja intohimo yhteistä tavoitetta kohtaan,” Suorajärvi lisää.
Kehityskohteista on vielä aikaista puhua, sillä joukkue ei ole pelannut yhtään virallista ottelua. “Harjoituspelit antavat varmasti osviittaa, mitä lähdetään kehittämään,” kertoo Suorajärvi.
Valmentamisen ja pelaamisen yhdistäminen
Suorajärven kaksoisrooli valmentajana ja pelaajana on harvinainen järjestely. Hän myöntää sen olevan myös suurin haaste tulevalla kaudella.
“Suurin haaste liittyy varmasti siihen, miten yhdistän valmentamisen ja pelaamisen. Minua auttaa tehtävässä muut seuran perustajat ja vastuuhenkilöt Toni Nousiainen, Matias Niemelä ja Atte Rantanen,” Suorajärvi kertoo.
Pitkän tähtäimen suunnitelmat
Suorajärven visio FC Jyväskylän tulevaisuudesta ulottuu pitkälle ensimmäisen kauden jälkeen.
“Valmentajana pitkän ajan suunnitelma on viedä joukkue niin pitkälle kuin mahdollista. Toivon että joukkueellemme tulee selkeä pelitapa, mikä tuottaa menestystä ja iloa pelaajille niin kuin seuramme kannattajillekin,” visioi Suorajärvi.
“Toivon että mahdollisimman moni Jyväskylän seudun ihminen löytää meidät ja nauttii kyydistä.”
Terveisiä kannattajille
Lopuksi Suorajärvi haluaa välittää kiitokset kaikille seuran tukijoille.
“Kiitos jokaiselle ihmiselle, joka on meidän mukana. Toivottavasti mahdollisimman moni käy meidän peleissä ja jaksaa kannustaa meitä kauden alusta loppuun asti. Muistakaa seurata meitä myös somessa. Tehdään tästä yhdessä unohtumaton kausi.”
